lauantai 22. joulukuuta 2012

All I want for christmas is you

tai sitten ei...

Olen niin pettynyt, turhautunut, suuttunut ja kaikkia mahdollisia negatiivisia tuntemuksia täynnä, joten päätin etten enää ikinä ihastu. Piste.

Nyt aion keskittyä vain ja ainoastaan jouluun. Rakastan joulua, enkä todellakaan aio antaa kenenkään miehen pilata mun fiilistä. Aion myös alkavana vuonna keskittyä toteuttamaan suurinta unelmaani, joka liittyy tulevaisuuden ammattiini. En ole tavallisesti mikään murehtijatyyppi, mutta tänä vuonna lähes kaikki tapaamani miehet ovat saaneet minut itkemään ja pettymään. Olen myös huomannut sen, että jos toinen osapuolista on vähänkään humalassa, ei kannata ryhtyä puhumaan henkeviä, siitä ei tule kuin paha mieli, kummallekin. Mutta se siitä, nyt on joulu ja olen onnellinen. 

I don't need a man to make it happen. 

Tumblr_mff27v2hu91r5fnovo1_400_large


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Hei kohtalo, oon iso tyttö jo ja mä päätän sen kenen oon tai en.

Kokeilin jälleen kerran ihastumista. Se ei todellakaan ole minua varten. Miksi en pysty valitsemaan kehen ihastun? Miksi tunteet vain ohjailevat minua miten sattuu ja päättää puolestani. En pidä sellaisesta. Joka kerta kun ihastun päätän, että tämän miehen takia en itke ja että tämä mies ei minua satuta. Kuinkas taas kävikään. Kaikki loppui ennen kuin oikeastaan ehti edes alkaakaan. Sain kuulla ulkopuolisilta liikaa kaikkea, ja nyt en tiedä ketä tai mitä uskoa. Lisäksi aavistin heti, ettei tästä jätkästä tule seuraamaan mitään hyvää, mutta silti. Silti minä lähdin leikkiin mukaan. Kysymys kuuluu, miksi? I have no idea. Olen kai vain liian hyväuskoinen. Milloin on minun vuoroni olla rakastunut, hölmö ja kerrankin kaunis? Milloin löydän sen unelmien prinssini? 


Tahtoisin tietää miksi on niin vaikeaa, et joku pitäis musta kii ei tahtois unohtaa. Mä en haluis olla tämänlainen, salaa yksinäinen nainen joka itkee unissaan.